Nyt on taas sadellut vähän, tai tuntuu siltä, että viikonloppuisin aina sataa ja sitten kun on koulussa, paistaa aurinko ja on kuuma. Sade on täällä aika paljon rankempaa kuin Suomessa, öisin siihen herää, ja uudelleen nukahtaminen on hankalaa, kun ikkunat hakkaa kovaan ääneen ja kuuluu tosi kovaa sateen ääni ja tuuli. Aina herätessä pelästyy hirveästi, kun on ihan pimeää ja joka puolella kolisee, tuntuu, että seinät irtoaa.
Oon nyt myös sitten alkanut kunnolla harrastaa liikuntaa, joka arkipäivä on jotain tekemistä. Kolmena päivänä viikossa capoeiraa, joka on ihan hiton kivaa ja vaikeaa ja raskasta ja sit on joogaa kaks kertaa viikkoon ja kuntosaliakin teen pari kertaa viikkoon. Se on kivaa, kun kaikki ihmiset sillä salilla on tosi kivoja ja kunto-ohjaajat on hauskoja ja eipähän tule vaihtarikiloja!
24.9.2009
Mulla on myös kaksi kertaa viikossa portugalintunteja ja se on ihan hauskaa. Nyt tosin yksi opettaja lopetti opettamisen ja alkeita opetelleet tyypit siirrettiin mun ryhmään, joka on vähän turhauttavaa, kun ne eivät oikein osaa mitään.. Tuntien jälkeen on kuitenkin aina hauskaa, kun yleensä lähdetään kaikki vaihtarit (tai useammin minä, Margo (chileläinen) ja Antonia (saksalainen)) tekemään jotain yhdessä. Ensin kävellään pois yliopistolta ja matkalla pysähdytään yhteen kivaan jäätelöbaariin, jossa on tosi paljon valinnan varaa ja kaksi isoa palloa maksaa kaikkine kastikkeineen 3 realia (viimeksi söin maracuja [hedelmä, aika kirpeä] ja kindermuna sekoituksen, oli hyvää!) Kun ollaan istuttu aikamme ja syöty jäätelöt jatketaan kävelyä, milloin minnekin. Viimeksi mentiin apteekkiin, otin korvareiät! Eikä edes sattunut, eli nyt mulla on sitten taas reiät korvissa, hassua. Älkää huoliko, en anna niiden mädäntyä!
Tänään me pidettiin koulussa matikanopettaja Ademirille yllätyssynttärit. Kaikki meidän luokkalaiset toi syötävää ja juotavaa ja koristeltiin luokka. Kun opettaja astui luokkaan, yksi poika alkoi laulaa karaoke mikkiin ja kaikki heitti värikästä paperia opettajan päälle ja lauloi onnittelulaulua. Täällä on muuten tosi yleistä pitää yllätyssynttäreitä, tai kaikki synttärit, joilla oon täällä ollut on olleet yllätysjuhlia. Hassua, suomessa ei kovin yleistä ole. No oli oikein mukavaa, syötiin ja ei pidetty matikantuntia, joka oli tietysti plussaa! Täällä opettajat on myös paljon läheisempiä oppilaille; niitä halataan, niiden kanssa puhutaan kaikista normi asioista (kuten vaikka kynsilakoista, autoista palalalpapaapl) ja kutsutaan etunimillä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti