Kuten osa varmaan tietää, Brasilia ei ollut ykköstoiveeni, jota ei tosin musta enää huomaa. Olen iloinen etten päässyt Ranskaan, sen voin kokea myöhemmin ja Ranska on ihan tuttu paikka, jossa olen jo ollut (ja menossa tänäkin keväänä <3). Brasilia on taas ihan uusi paikka; eri ilmasto, täysin eri kulttuuri, ihmiset näyttää ja kuulostaa eriltä, ruoka on pelottavaa ja Brasilia on jännässä paikassa, jonne ihan kaikki ei uskalla lähteä.
Tänään tuli juteltua yhden ihanan virolaisen tytön kanssa, joka lähtee meidän suomalaisten kanssa samalle lennolla Brasiliaan. Vihdoinkin löysin Brasiliaan lähtevistä todella paljon mua muistuttavan ihmisen. Oon jutellut kyllä muutaman muunkin tosi ihanan lähtijän kassa, mutta tän tytön kanssa synkkasi heti ja melkein jo sovittiin, että mä menisin Tallinnaan käymään tai se tulis Helsinkiin ennen kuin tavataan Helsinki-Vantaalla silloin heinäkuussa. Mutta joo, tuli hyvät lähtöfiilikset :)
maanantai 30. maaliskuuta 2009
Innostus kasvaa
Nyt lähiaikoina on innostus lähtöä ja Brasiliaa kohtaan kasvanu. Katsoin vähän aikaa sitten upean brasilialaisen leffan Cidade de Deus (City of God) ja innostuin kielestä, ihmisistä ja kulttuurista. Vaikka leffa käsitteleekin jengien välisiä tappeluita ja sijoittuu Favelaan, tuli siitä sellainen olo, että haluaisin olla keskellä kaikkea tuota ja kuulua sinne kuten ne muutkin ihmiset.
Ja nyt on tullut puhuttua myös muiden Brasiliaan suuntaavien Rotary vaihtareiden kanssa ja monet on jo kuulleet sijoituksestaan, joten en malta odottaa omaani. Itään haluaisin, sinne rannikoille siis, mutta paha sanoa, kaikki kelpaa. Kunhan pääsen sinne.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009
3 kuukautta 1 viikko
Aika kuluu hirmu nopeasti! Ihan äsken aikaa lähtööni oli 5 kuukautta, eikä tarvitse edes katsoa kauas, kun muistaa, että luulin lähteväni Ranskaan, enkä Brasiliaan. Tässä sitä huomaa kuinka paljon parissa kuukaudessa ehtiikään tapahtua..
Olen siis lähdössä vaihto-oppilaaksi Rotareiden kautta ja kohdemaaksi valikoitui kolmen maavaihtoehdon joukosta Brasilia. Portugalia en osaa, Brasiliasta olen ottanut hiukan selvää, mutta vielä muutama kuukausi sitten en tiennyt siitä miltei mitään. Melko sokeana olen siis lähdössä, mutta toisaalta se voi olla hyvä juttu. Minulla ei ole minkäänlaisia ennakkoluuloja maata kohtaan, eikä myöskään elämää suurempia odotuksia koskien esim. kaupunkia, jossa tulen vuoteni asumaan.
Sijoitustiedot tulen viimeistään kuulemaan 26.4 (ainakin näin luvattiin) ja alustavasti kuulin eräältä vaihto-oppilaalta, joka jo on Brasiliassa, että 25% mahdollisuudella voisin päästä Londrinaan, Etelä-Brasiliaan. En uskalla kuitenkaan viellä ottaa selvää tuosta paikasta, en halua rakastua siihen ja sitten joutuakkin jonnekkin ihan muualle.
Tässä tämä oli kai tällä kertaa, Chiao!

Tilaa:
Kommentit (Atom)